R.I.P Minttu Orvokki Vuorisalo

Oon nyt Loma ei alkanu millään parhaimmalla tavalla täällä Karjalohjalla mökkeilemässä.. 

Eräänä normaalia normaalimpana päivänä lähdettiin Helmin kanssa ottamaan kuvia tylsyyttämme ja olihan ulkona upee ilma. Mentiin siitä  Helmille ja alettiin laittaa niitä kuvia koneelle ja samalla kuunneltiin radiosta Lukko-Jokerit. 

Joskus kahdeksan seitsemän aikaan tulee äitiltä puhelu: '' Minttu joudutaan viemään nukutettavaksi.'' Mun sydän havahtui. Parin sekunnin päästä mun silmät lasittuivat ja kyyneleitä alkoi virtaamaan ulos. En vaan voinut uskoa, että se oli totta. Olihan Minttu jo 12-vuotias, kohta 13. En sinä aamuna olis arvannut et se päivä tulis olemaan viimeinen.

Äiti, Luca ja Osku tuli taksilla hakemaan mua hyvästelemään Minttua Viikin eläinsairaalaan, jossa Minttu ja Jani odottivat. Heti kun Minttu näki meidät, se juoksi ovelle vastaan ja nuolaisi kaikkia meitä poskille isolla märällä kielellään. Siliteltiin sitä jonkun aikaa.

Tuli nukutus piikin vuoro. Kaikki halasivat vuorotellen Minttua, puristin sitä kaulasta viimeistä kertaa ja äiti sanoi '' Maailman kiltein koira''. Pikkuhiljaa nukutuslääkkeet alkoivat vaikuttaa, ja rakas Minttu lähti taivaaseen.

Kun lähdettiin sairaalasta, Janilla oli vain iso harmaa hihna mukanaan. Kaikki kävelivät hiljaa autolle. Automatkalla kotiin kuului vain pientä hiljaista niiskutusta. Kotiin tullessa oli vain hiljainen talo, jonka seinällä oli Mintun kuva ja sen alapuolella paloi muistokynttilä.

Minttu ei enää nuolaise isolla märällä kielellä naamasta kun tulee kotiin, sen peti on tyhjä. Koko huoneistossa elää vain muistot. Jani sanoi sille torstai aamuna '' Tänään lähdetään mökille'', niin kuin joka kerta. Tällä kertaa Minttu ei lähtenyt mökille. Minttu lähti enkeleiden luo eläintentaivaaseen. Toivottavasti sulla on kaikki hyvin nyt siellä, maailman kiltein koira Minttu Orvokki. Nuku rauhassa.

Niin äkkiä lähdit.
Varoitit hetken ennen.
Halunnut et rakkaittesi
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen,
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,
jota luulin olevan loputtomiin.
Kun vein sinut kävelylle tienlaitaan
sen sijaan että olisin vienyt metsään,
jonka tuoksuja niin rakastit.
Olisit ansainnut sen.
Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä,
mitä olenkaan vailla ilman lämpöäsi...

Muokattu 9.10.2016